Soitan poliisijohtaja Tomi Vuorelle Suomi Ensin ry:n mustamaalaamisesta

Eilen illalla MV-media julkaisi artikkelin Poliisijohtaja Tomi Vuori twiittaa kansallismieliset turvallisuusuhaksi.

Päätin soittaa poliisijohtaja Tomi Vuorelle, joka työskentelee Poliisihallituksessa. Eli hän on Suomen korkeimpia poliisiviranomaisia.

Poliisijohtaja Tomi Vuori on 23.3.2018 twiitannut yhteiskuntarauhan uhkia käsitelleen kuvan, jossa Suomi Ensin -mielenilmaisu oli laitettu Isis-terroristien ja kouluampujien joukkoon.

Ensin Vuori ei vastannut puheluuni, vaan hänen sihteerinsä. Yllättäen parin minuutin kuluttua Vuori kuitenkin soitti minulle. Tässä keskustelut kokonaisuudessaan:

Keskustelussa Vuori ei suostu pyytämään anteeksi, mutta näyttää kuitenkin myöntävän tehneensä virheen twiitatessaan kyseisen kuvan.

Valitin, että poliisin johdossa on aiemminkin perusteettomasti mustamaalattu Suomi Ensin -liikettä ja yleensäkin kansallismielisiä. Jostain syystä poliisi näkee islamisaation vastustamisen ”rasismina” ja ”islamofobiana”. Tässä yhteydessä viittasin myös ylikomisario Jari Taposen vastuuttomiin twiitteihin, mutta Vuori ei halunnut niitä kommentoida.

Tässä esimerkkinä kaksi Taposen twiittiä, jossa hän vähättelee islamistisen terrorismin vaaraa.

Keskustelun loppuvaiheessa viittasin vielä Tomi Vuoren omiin twiitteihin, joissa hän näyttää jo etukäteen tuomitsevan rivipoliiseja ”rasistisiksi möyhääjiksi”. Epäilen Taposen ja Vuoren olevan ne kaksi poliisia, jotka innokkaimmin ovat vainonneet kansallismielisiä rivipoliiseja. Vuori ei kuitenkaan halunnut asiasta puhua.

Keskustelun lopussa Vuori lupasi twiitata jonkinlaisen pahoittelun kansallismielisiä mustamaalaavasta 21.3. twiitistään. Toivottavasti näin myös tapahtuu.

Lisäys: Minä olen siis Suomi Ensin ry:n varapuheenjohtaja ja olin pääjärjestäjänä 2016 tapahtuneessa SE-mielenilmauksessa, josta Vuori twiittasi kuvan osana kuvakollaasia. Olen jatkanut mielenilmausten järjestämistä Suomen Kansa Ensin ry:n puheenjohtajana.

Lisäys 2: Suomen Kansa Ensin Virallinen -youtubekanavalla keskusteltiin Tomi Vuoren toiminnasta.

Lisäys 3: Tomi Vuori twiittasi jonkinlaisen pahoittelun – jos sitä edes siksi voi sanoa.

About the Author

Marco de Wit

Suomen Kansa Ensin ry. puheenjohtaja. Pyrin joka ilta klo 19 tekemään omalla Marco de Wit Youtube-kanavallani ja (6 kanavaani on jo sensuroitu) yhden Tabu-uutiset lähetyksen (näkyy myös tällä kotisivullani). Pyrin myös joka ilta osallistumaan Youtubessa näkyvään klo 21 Suomen Kansa Ensin-lähetykseen, joka löytyy osoitteesta suomenkansaensin.fi