Suvakkipoliisit riemuissaan. Janitskinin kidutus tutkintavankeudessa jatkuu!

 

Tänään nähtiin yksi Suomen historian mustimmista sivuista.

Ensin MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin vangitsemiskäsittely siirrettiin Neuvostotyyliin oikeustalolta Pasilan poliisitalolle!

Sitten käsittely vielä julistettiin salaiseksi!

Oikeusmurhan kapellimestarina toimi taas korruptiovyyhteihin sotkeentunut rikostarkastaja Harri Saaristola.

Rikostehtailija Harri Saaristola

Lopuksi oikeusmurha sinetöitiin, kun polpon uskolliset liittolaiset eli suvakkituomarit määräsivät MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin tutkintavankeutta jatkettavaksi.

Tämä kaikki siitä huolimatta, että kaiken kaikkiaan Janitskin on jo ollut vangittuna yli 8 kuukautta ja hänellä on 4-asteen syöpä.

Ilja Janitskin syöpähoidossa. (Klikkaa kuvaa, jossa linkki Seiska-lehden juttuun.)

 

Polpo on jatkuvasti sabotoinut Janitskinin syöpähoitoja ja jopa ottanut häneltä lääkkeet pois!

Oikeus- eli vääryyskäsittelyn aikana Janitskinin puolesta järjestettiin mielenilmaisu. Sen loputtua mielenilmaisijat halusivat Tiina Keskimäen johdolla tehdä rikosilmoituksia poliisin Janitskiniin kohdistamasta vainosta.

Ensin poliisi ei kuitenkaan aikonut päästää kansallismielisiä poliisitaloon tekemään rikosilmoituksia!

Kansallismielisiä oli vastassa jälleen Maidanin poliisihäiriköt: läskipää Lahtinen, konstaapeli Janne Korhonen ja kumppanit.

 

Läskipäänä tunnettu konstaapeli Lahtinen (linkki MV-artikkeliin)

 

Läskipää johtamassa polpon kidustussessiota (linkki MV-juttuun)

 

Konstaapeli Janne Korhonen

Eli kansallismielisiä olivat vastassa samat ”ennaltaehkäisevän yksikön” suvakkipoliisit kuin monta kertaa aiemmin.

Ennaltaehkäisevä yksikkö pyrkii rekrytoimaan ja luomaan hyviä suhteita maahanmuuttajiin. Samalla he saattavat katsoa sormien läpi maahanmuuttajien rikoksia. Päämääränä on näin saada vasikoita maahanmuuttajayhteisöistä.

 

Suvakkipoliisikaksikko. Sama kaksikko oli tänään myös poliisitalolla yhteyshenkilöinä. (Kuvassa linkki.)

 

Konstaapeli Korhonen on tunnettu maahanmuuttajien ja laittomien paapomisesta  sekä hyvistä suhteista anarkisteihin. Tässä Korhonen toimii tietysti esimiehensä ylikomisario Jari Taposen esimerkin mukaisesti.

 

 

Parempaa vihapuhetta. (Kuvassa linkki)

Yhdessä Taposen kanssa konstaapeli Korhonen myös näyttää toisaalta vainoavan kansallismielisiä rivipoliiseja että toisaalta houkuttelevan epäpäteviä somaleita poliisin ammattiin.

Kuvassa linkki Suomen somaliliiton sivulle.

Korhonen hämmästyttää erityisesti avoimella kaksoistandardillaan. Hän käyttäytyy usein kansallismielisiä kohtaan ärsyyntyneesti ja aggressiivisesti samalla kun on aina äärimmäisen ystävällinen laittomille ja muille maahantunkeutujille.

Korhonen on myös ollut yhteistyössä kansallismielisiä vainonneen muslimien turvallisuuspalvelu Fora Oy:n somalijohtajan Ahmed Hassan Muhamedin kanssa.

Tämä siitä huolimatta, että Korhonen tietää Muhamedin rikollisen taustan ja epäillyt kytkökset terrorismiin.

Vai toimiiko Muhamed kenties Korhosen ja Taposen vasikkana? Saako Muhamed tehtailla rikoksiaan poliisin suojeluksessa?

Ahmed Hassan Muhamed, SPR ja konstaapeli Korhonen. (Linkki SPR:n sivuille.)

 

Luonnollisesti ennaltaehkäisevässä yksikössä on kaikista suvakeimmat poliisit. Tämän vuoksi heidät myös laitetaan kansallismielisten mielenilmaisujen järjestäjien yhteyshenkilöiksi, kuten kävi tänäänkin.

Herää tietysti kysymys miksi yhteyshenkilöiksi laitetaan kaikista politisoituneimpia ja puolensa jo valinneita suvakkipoliiseja?

Vastaus on yksinkertainen: Se kuuluu suunnitelmaan.

Ei ollut sattuma, että äärisuvakki ylikomisario Jari Taponen asetettiin viime vuonna laittomien leirin ja Suomi-Maidanin yhteyshenkilöksi.

Eikä ollut sattuma, että konstaapeli Korhonen ilmestyi jälleen tänään kansallismielisen mielenilmauksen yhteyshenkilöksi.

Yhteyshenkilön asemasta polpo pääsee tehokkaimmin sabotoimaan ja terrorisoimaan kansallismielisiä!

Kansallismieliset mielenilmaisijat alkavat onneksi ennakoimaan polpon metkut. He pitivät tänään kiinni oikeuksistaan. Lopulta heidät päästettiin poliisitalolle jättämään rikosilmoituksia poliisin törkeästä toiminnasta.

Mielenilmaisu kuvattiin suorana lähetyksenä ensin Mari Kosonen 2 ja sitten Marco de Wit 4 -kanavalta.

Mari Kosonen 2 -kanava

Marco de Wit 4 -kanava

 

Tänään klo 21 Suomen Kansa Ensin 2 -kanavalla keskusteltiin Janitskinin tilanteesta ja päivän tapahtumista.

 

 

Onneksi on yksi helppo tapa kääntää polpon vaino voitoksi: Vaaleissa ehdokkaaksi asettuminen.

Muistakaa helsinkiläiset äänestää Ilja Janitskinia tulevissa eduskuntavaaleissa.

Sitä se valtaeliitti eniten pelkää!

 

 

Huom. suvakkipoliisit ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Pimiä: Yllä oleva kuva on vertauskuvallinen. Ilja ei ole ampumassa ketään.

 

About the Author

Marco de Wit

Suomen Kansa Ensin ry. puheenjohtaja. Pyrin joka ilta klo 19 tekemään omalla Marco de Wit Youtube-kanavallani ja (6 kanavaani on jo sensuroitu) yhden Tabu-uutiset lähetyksen (näkyy myös tällä kotisivullani). Pyrin myös joka ilta osallistumaan Youtubessa näkyvään klo 21 Suomen Kansa Ensin-lähetykseen, joka löytyy osoitteesta suomenkansaensin.fi

1 thought on “Suvakkipoliisit riemuissaan. Janitskinin kidutus tutkintavankeudessa jatkuu!

Comments are closed.